Viikinkiravintola Harald Tampere

Tampesteri tämä suomirokin pyhättö ja muutenkin varsin miellyttävä kaupunki näin käymisen kannalta! Tällä kertaa retki kohdistui teatteriin ja musikaaliin Vuonna 85 Remix. Tätä musikaalia voin suositella lämpimästi kaikille.
Mutta pitäähän sen matkaajan syödäkkin että jaksaa kuunnella, katsella ja hillitysti jamitella. Kohteeksi valikoitui Viikinkiravintola Harald ja nyt voin jo kehaista että olipa yksi maukkaimmista kokemuksista mitä hetkeen olen suuhuni laittanut. Alkuruoka jätettiin välliin sillä teatteriin piti ehtiä ja tarjoilija kertoi ystävällisesti että nyt saattaa ruuan saaminen hiukan kestää, tässä kaikki oli kyllä odotuksen arvoista.
Listalta oli todella vaikea valita kun olisi tehnyt mieli maistaa kaikkea, lautaselle tai siis lankulle lopulta valikoitui härkää ja possua Edver Suurisuun tapaan ja kyllähän Suurisuu taisi tietään miten vatsa ja makuhermot tyydytetään.


Lankulle oli grillattu härän sekä porsaan ulkofileetä (yht. 300 g), juureksia, homejuustolla rikastettua kirnuvoita, Voima-olutkastia ja karviaishilloketta sekä ryytimaan raikasta salaattia. Annokseen olisi kuulunut hiilosperunat mutta ne vaihdoin juureksiin. Kylläpä oli kaikki makunystyrät jälleen tulessa kun tätä annosta pisteli poskeensa, mukavasti sopii makea hilloke suolaisen lihan kanssa, suosittelen kokeilemaan. Kyytipojaksi vielä tuopillinen tummaa kukkoa niin mitä poika muuta tarvitsee....
Jälkkäri oli pakko saada kun vielä jäi pikku sopukka tästä pesupallosta täyttämättä, nyt kippoon pistettiin Haraldin tervainen, tarkemmin kuvailtuna tervattua jäätelöä, vierellään suklaalla kesytettyä tervakastia, vadelmista ja omenoista keitettyä hilloketta sekä paahdettuja manteleita.


Eipä voi moittia tätäkään, jos vain tykkää vahvasta tervan mausta niin kyllä tämä kannattaa kumota vaikka vatsa olisikin jo muka täynä! Rahalle tässä paikassa saa minusta vastiketta ihan kerrakseen, jo tunnelman, miljöön yms rekvisiitan kanssa ja siihen kun vielä lisätään se tärkein tekijä eli ruoka, joka esillelaitosta lähtien on ollut priimaan niin kyllähän lompakon nyörejä aukoo ihan mielellään.
Valitan tässä tapauksessa kuvien huonoa laatua mutta Nokia kun valmiistaa puhelimia ei kameroita. Niin ja mitä tästä tietenkin opimme? Kanna sitä kameraa aina mukana!

Kommentit

Suositut tekstit