Raclette grilli

Empä ollut tälläistä laitetta aikaisemmin kokeillut ja ehkä olen maalta kun en oikein tiennytkään mikä tämä tälläinen raclette oikein on. Mutta Karstulan takahikiällä Kiimingissä ystävykset kokoontuivat "mökille" viettämään viikonloppua ja nauttimaan itseään paremmasta seurasta, juomista ja ruuasta.
Niin oli jälleen ystäväni Make loihtinut maukkaan menun meille kaikille. Visio oli selvä ja auttavat kädet tarpeen. Nythän kävi niin etten päässyt päättämään raaka-aineista enkä mausteista, mutta eipä tarvinnutkaan sillä olin täysin oppipoikana kun Tuohimutkan gourmeekokki loihti marinaadit ja kertoili minkälaista palaa tulee mistäkin leikata.


Menuun kuului valkosipulikanaa, punaviinipossua, nauta vain suolattiin ja pippuroitiin, oli perunaa, pataattia, lanttua, porkkanaa, paprikaa, oliiveja, fetaa, tomaattia, maissia, kesäkurpitsaa, chorizoa, aurajuustoa, leipää, sipulia, herkkusieniä ja tietenkin raclettejuustoa.




Varsin hauska tapa tehdä ruokaa kun yleensä ruuanvalmistukseen on sidottuna yksi tai useampi henkilö mutta tässä ruoka valmistetaan yhdessä ja on sinänsä jo yhdenlainen ohjelmanumero sekä se että valmistaessa voi seurustella kaikkien kanssa. Varsin kätevää ja jopa melkein savutonta, tästä innostuneena tässäkin yksiössä tullaan tulevaisuudessa "grillaamaan" sisällä kun ei parvekkeella saa!



Olipa jälleen maut kohdallaan ja kun alhaalla tirisi kasvikset juustossa niin päällä koreili kanat, possut ja naudat. Näitä annoksia kun veteli tuohon pohjattomaan äänikaivoon noin kolmisen kappaletta, olikin maha niin täynä että ei meinannut pöydästä päästä ylös! Kyllä kelpasi taas kylläisenä kuin juolun alla syötetyn sian kellahtaa sohvalle nauttimaan muita virvokkeita.

Kommentit

Suositut tekstit