Kanapataa

Kana tämä metsiemme kesy kalkkuna tai jotain siihen suuntaan. Sapuskaa piti siitä tehdä ja kaveri vinkkasi oivan ohjeen johan olisi kuulunut tortillaletut mutta kun karppaajana ei niitä mielellään suuhunsa laita niin sovelletaan ja tehdään reseptiä hiukan soveltaen pelkkää pataa.
Pataan paukahtaa seuraavat ainekset:
400 g broilerin fileesuikaleita
150 g pekonia
150 g juustoraastetta
300 g salsakastiketta
1/2 tlk pilkottuja jalapenoja
2 dl kermaviiliä
1 dl smetanaa
purkki maustettua tuorejuustoa
2 sipuli
paprikaa
mausteita oman mielen mukaan

Kasvikset roheiksi paloiksi, sekoita kermaviili, smetana ja salsa keskenään. Uunin voi laitella 200 asteeseen lämpenemään. Tipu laitetaan pannulle ja sekään törpätään pekonit ja kasvikset. Heitä joukkoon mieleiset mausteet, itse käytin, suolaa, currya, paprikaa, pippuria ja chiliä. Kun komeus alkaa näyttää kypsältä lisää joukkoon tuorejuusto ja kermaviili-,smetana-, salsaseos. Törppää tämän jälkeen seos uunivuokaan ja noin 30-45 min saa levähtää uunin hellässä syleilyssä jonka jälkeen laitetaan juustoraaste pintaan ja annetaan olla vielä sen aikaa että juusto on mukavan ruskeeta.













Kylkeen tein vielä lantusta "ranskalaisia" maukasta ja varsin täyttävää oli kun lautasellisen vetäs ääntä kohti.

Kommentit

Suositut tekstit