Punajuurikiusaus


Ensimmäinen kosketus punajuureen on lapsuudestani ja ne sen aikaiset etikkapunajuuret, sen jälkeen menikin useampi vuosi jopa kymmen ennen kuin työkaverin kehoituksesta kokeilin tuoretta punajuurta ja yllätys sehän oli pirun hyvää! Nii koskaan en ole aikaisemmin käsitellyt tai tehnyt mitään punajuuresta, sen verran nettiä selailin että aikas moneen vuokaan tuli punajuuren seuraksi omenaa, eli sitä siis muuten ohje on omasta päästä.

Punajuurikiusaus

500-600 g Punajuuria
300 g Lanttua
200 g palsternakkaa
400 g jauhelihaa (nautaa oli tämä)
Iso sipuli
3 kynttä valkosipulia
1 omena (vihreä)
3 dl Kermaa
Jääkaapista vielä sekaan jämät savujuustosta, valkohomejuustosta ja normi edamista.

Ei kun kumihanskat käteen ja siementä... ei kun kuorimaan punajuuria. Kaikki juurekset suikaleiksi (reiluksi) sipulit, omena pienemmiksi paloiksi. Paistinpannu tulille ja omenapalat sekä sipulit sinne, niille pikku kuulotus. Kaikkea tätä ennen olin paistanut jauhelihan ja maustanut sen suolalla, pippurilla ja paprikalla. Kaikki loput kasvikset pannuun ja kuulotetaan sen aikaa että kaikki alkaa näyttää punaiselta, samoja mausteita kuin lihallekkin ja pikkasen basilikaa.
Uunivuokaan kaikki sekaisin ja kermat joukkoon, samoin raastetut/paloitellut juustot. Uuniin 175 astetta ja otti se jonkun reilun tunnin tai kunnes juurekset on napakan kypsiä, sillä niitä takahikiän nakkikioskin veteliä vesiranskalaisia kun ei syö pirukaan. Mutta tää oli jätte hyvää, pakko oikein käyttää kieliä!



Ei lautasella ehkä niin kaunista mutta maukasta!













vuoassa paljon nätimpää!

Kommentit

  1. Elä hyvä mies, punajuuria... Vaikka en ole läheskään kaikkiruokainen (oikeastaan enempi kranttu) niin hillosipuleita, kapriksia ja varsinkaan punajuurta en syö. Itse asiassa en ole koskaan edes maistanut punajuurta ja olen ylpeä siitä. Se ei ole ihmisruoaksi tarkoitettu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit