Kanaa, vuohenjuustoa ja paholaisenhilloa

Halloweeni oli ja meni, itselle tuolla ei ole niin suurta merkitystä mutta silti kun iltaan oli tarjolla jo spessua ohjelmaa, niin ajattelin että miksi ei sitten tehdä jotain vähän parempaa myös ruuaksi.
Ajatus kirposi, kun olin syönyt hetki sitten vuohenjuustoa pitsassa, joten sitä tuli saada ruokaan. Sen verran halloweenia joukkoon, että mukaan saadaan paholainen eli myös paholaisenhilloa piti olla, aikansa kun päässään tuota pyöritteli, tuli ajatus vuohenjuustolla ja paholaisenhillolla täytetyistä kanoista. Kylkeen vielä pannulla lämmäytettyjä kasviksia niin avot!
Ostin kanan paistileikkeitä, joita sitten nuijin pikkaisen ohkaisemmiksi ja isommiksi, pintaan suolaa ja pippuria. Sisäpintaan levitettiin hilloa ja laitettiin pari ohutta siivua vuohenjuustoa. Sitten vain toinen puolisko päälle joka oli voideltu myös sisäpinnaltaan hillolla.




Käärin vielä kanat parman kinkkuun ja koko komeus uuniin 200 astetta ja noin 20-30 min tai kunnes ovat kypsiä. Kasviksina oli porkkanaa, lanttua, bataattia, palsternakkaa ja kesäkurpitsaa. Nämä saivat joukkoonsa suolan, pippurin, paprikajauheen ja amerikan ihmemaasta tuotua garlic sriracha mausteseosta. Kasvikset paistoin wokpannussa. Porkkanat ja lantut ensin ja noin 5 min päästä muut perään ja pyöritellään sen aikaa, että hieman kypsyvät mutta ovat vielä napakoita.




Olihan muuten herkkua! tuohon vielä waldorfin salaattia kylkeen niin avot. Seuraavalla kerralla tosin saatan paistaa nuo vuohenjuustot erikseen tuohon päälle, sillä osa juustossa oli paiston aikana pursunnut ulos kanoista mutta maku oli kuitenkin kohillaan!

Kommentit

Suositut tekstit