Kohti uudempaa vuotta ja sen yli!

Niin oli aika siirtyä uuden vuoden puolelle ja mikäs sen parempi tapa ottaa sitä vastaan, kuin hyvä seura, ruoka ja kassillinen raketteja! Nyt tosin päätin päästä helpolla ja en värkännyt itse kuin yhden salaatin ja kaikki muu ostettiin kaupasta! Oli kivikylän perusnakki, Lidl:n frankfurtter niin juustoisena kuin tavallisena versiona, chilibratwurstia sekä chorizonakkeja. Tarjolla oli myös kukkakaaliparsakaalisalaattia, perunasalaattia ja sinappia. Eli kaikki kaupasta paitsi tuo kukka-parsakaali hässäkkä, joka taas on niin helppo tehdä, ettei missään.





Eli osta kukkakaali, parsakaali, majoneesia ja kuivattuja karpaloita. Pieni kukka- ja parsakaali sopivan kokoisiksi nupuiksi (katso kuva), laita joukkoon kuivatut karpalot ja sotke joukkoon majoneesi. Karpaloiden ja majoneesin määrä on ns. vapaa eli oman maun mukaan. Hiukan vain suolaa ja pippuria joukkoon ja antaa makustua mieluiten yön yli mutta hyvää jo muutaman tunnin päästä. Kyllä kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullista ja täyttävää! Jälkihyväksi vatsaa auttamaan pikku Jegerit!



Rakettien ja patojen ampumisen jälkeen olikin pieni iltapalan aika eli juustoja, keksejä sekä itse tehtyä paholaisen- ja mustaherukkachilihilloa! Hieman oli ähky tuon jälkeen!



Aamu se koittaa juhliessakin ja parempaa "rapulan" tappajaa on vaikea keksiä kuin pekonit, kanamuna ja nakit! Tuohon vielä kannullinen kahvia, tuoremehua ja leipää niin kyllä sillä "aamu" lähti käyntiin!



Alla olevan videon myötä kaikille niille jotka eksyvät tänne tätä lukemaan toivotan oikein hyvää uutta vuotta!!



Kommentit

Suositut tekstit