perjantai 22. lokakuuta 2010

Schwarzer Abt

Otin tämän oluen ihan vain etiketin perusteella kaupasta matkaan, toki toinen syy oli se että olut oli tumma. Nyt täytyy myöntää että aina ei ne saksanpojatkaan osaa panna olutta, ei nimittäin ollut hääviä.

Tämä Saksalaisen luostaripanimon olut ei ollutkaan ihan sitä mitä väristä ja tuoksusta voisi kuvitella. Oluen väri on tumman ruskea miltei jopa musta, tuoksu on hyvä, varsin aromaattinen mikä lupailikin mausta enemmän mitä tuleman piti. Vaahto oli varsin runsas mutta lyhytkestoinen.
Mutta se maku! ensimmäinen reaktio oli siirappi, kyllä juurikin niin makea ja kun tähän ei ollut varautunut oli järkytys varsin suuri. Makeus peittää alleen kaikki muut maut varsin tehokkaasti. Mallas maistuu hyvin miedosti sokerillisen kuorrutuksen alta. Voin vain todeta että tätä olutta on nyt juotu ne kuuluisat kaksi pulloa, se ensimmäinen ja samalla viimeinen!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Spydäriä sakasalaiseen tapaan

Tämän idean sain oivasta blogista nimeltä vaaleanpunainensika jossa on muutenkin oiva kattaus herkkuja ja tarinoita ruuasta sekä markkinoista, suosittelen vierailemaan.
Mutta asiaan, aikaisemmin jo kerroinkin kun kävin Saksan ihmekaupassa ostoksilla niin niillä samoilla makkaroilla nyt liikkeelle ja lisäksi vielä Wilhelmin aito chili paprika joukkoon mukaan niin voiko siitä enää lajitelma parantua. Muina raaka-aineina toimii lanttu, porkkana, paprika, kesäkurpitsa, punasipuli, ihan se normi sipuli, kerma ja koskenlaskijajuusto.

Ensin kaikki sopivan kokoisiksi paloiksi ja lantut sekä porkkanaiset höyrystymään kattilan lempeään huomaan.



Lanttujen ja porkkanoiden hyörytessä pääsivät pannulle voikilon lempeään syleilyyn makkarat sekä sipulit, paprikat ja kesäkurpitsat. Kun makkaroista oli irronnut se tärkein elikkäs rasva, pääsivät sekaan höyrystetyt kasvikset.


Vielä kun joukkoon lorautetaan aimo annos kermaa ja koskenlaskijaa ei tuloksena voi olla kuin priimaa, niin maustehia voipi lätkiä oman mielen mukaan itse töppäsin pippuria, paprikaa sekä erittäin tulisen ja pienen chilin. Vielä kun lautaselle asettelee salaattia niin ateriahan ei tuosta parane ja viherpipertäjätkin voivat huokaista hieman helpotuksesta.

Tämä makuelämys oli kyllä vertaansa vailla ja varmasti tekaisen tätä uudestaan. Makkaran sijaanhan voi käytää itse tehtyjä lihapullia (kaupan pullissa kun ei ole kuin kanaa ja nahkaa), broileria ja miksei tätä voisi kokeilla kalallakin esim. aidolla tonnikalalla.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Karppaajan leivontahetki

Niin se Muuramen paroni sai taivuteltua minutkin kokeilemaan karppausta. En siis sen takia että pitäisi laihuttaa, sillä kohtahan mahtuisin viemäriputkeen mutta ihan oman hyvinvoinnin ja vatsan hyvinvoinnin kannalta ajattelin kokeilla.
Sivustolla karppaus.info löytyikin hyvä paketti infoa ja mikä tärkeintä oiva kasa reseptejä! Sieltä poimin muutaman aamupalaksi tarkoitetun ohjeen tai siis poimin paljon muutakin, varsinkin ruokaohjeita.

Ensimmäisenä kokeilein aamiasmöttösiä jotka olivatkin varsin maukkaita ohjeen voipi lukea aiemmasta linkistä mutta muutava kuva vahvistukseksi.








Näissä möttösissähän on vain mielikuvitus rajana, siis täytteissä. Itse olen lisännyt sipulia, erillaisia kinkkuja, mausteita yms. oman maun mukaan vaan kaikkea joukkoon mikä on sallittua. Itse koen että suolan voi jättää pois kinkku ja juusto pitää siitä huolen.

Toinen mitä kokeilin oli juustoleipäset nämä ajavat enemmän tuota leivän korviketta, joka on ollut hyvinkin tärkeä osa aikaisempaa aamupalaa. Näissäkin pikku leipäsissä on mielikuvitus rajana mukaan voi laitella jos mitäkin kinkkua, sipulia, paprikaa, kanaa oikeastaa ihan mitä vain, itse olen tosin tehnyt näitä ihan perusreseptillä ja päälle vain voita, kinkkua ja juustoa. Resepti on varsin helppo ja vaivaton tehdä kuten edelläkin mainittut möttöset, resepti jälleen linkin takana.






Nämä maistuvat varsin mukavasti voin ja leikkeleen sekä juuston kera aamulla tai välipalana. Melkein kuukausi on nyt karppausta takana ja voisin tuumata mainosta lainatakseni että "vatsa on taas oma hyvää itsensä".

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Lidl

Lidl kauppaketjun tarjoamat oktoberfest tuotteet kiinnittivät huomioni ja eihän sitä auttanut kuin startata elämänhalua uhkuva kehonsiirtovälineeni kohti ko. kauppaa. kassiin kipusi 2 sianpotkaa, Tirolaista makkaraa, Schwarzaldin kinkkua, Rostbraadvurstia, savustettua salamia ja Frankfurter nakkeja. Nämä jalot ja kaikkkien viherpipeltäjien vihaamat tuotteet kun kasasi keittiön pöydälle oli näky varsin komia!


Sianpotkat jätin odottamaan parempia aikoja mutta kaikesta muusta syntyi ajatus jälleen pikkusuolaisesta ja rasvaisesta ateriakokonaisuudesta ja niin makkaroista leikeltiin paloja, jotka saivat seurakseen sipulia ja valkosipulia. Tämä komeus paistettiiin tietenkin voissa.





Seurakseen nämä Saksan ihannepötköt saivat höyrystettyjä ja tietenkin voissa paistettuja juureksia, eli porkkanaa, lanttua, paprikaa ja sipulia. Maustehetkin oli varsin yksinkertaiset eli suolaa ja pippuria.





Vielä kun lautaselle iski salaattisekoituksen ja paistoi Schwarzwaldin kinkun sekä kananmunan olikin ateriakokonaisuus valmis. Anoshan toki oli varsin kookas, rasvainen ja maittava! No mutta näin hyvistä raaka-aineista ei voisi pahaa tehdäkkään, jos edes jotenkuten pysyy kauha kourassa. Kuva kertokoot puolestaan!