Karppaajan leivontahetki

Niin se Muuramen paroni sai taivuteltua minutkin kokeilemaan karppausta. En siis sen takia että pitäisi laihuttaa, sillä kohtahan mahtuisin viemäriputkeen mutta ihan oman hyvinvoinnin ja vatsan hyvinvoinnin kannalta ajattelin kokeilla.
Sivustolla karppaus.info löytyikin hyvä paketti infoa ja mikä tärkeintä oiva kasa reseptejä! Sieltä poimin muutaman aamupalaksi tarkoitetun ohjeen tai siis poimin paljon muutakin, varsinkin ruokaohjeita.

Ensimmäisenä kokeilein aamiasmöttösiä jotka olivatkin varsin maukkaita ohjeen voipi lukea aiemmasta linkistä mutta muutava kuva vahvistukseksi.








Näissä möttösissähän on vain mielikuvitus rajana, siis täytteissä. Itse olen lisännyt sipulia, erillaisia kinkkuja, mausteita yms. oman maun mukaan vaan kaikkea joukkoon mikä on sallittua. Itse koen että suolan voi jättää pois kinkku ja juusto pitää siitä huolen.

Toinen mitä kokeilin oli juustoleipäset nämä ajavat enemmän tuota leivän korviketta, joka on ollut hyvinkin tärkeä osa aikaisempaa aamupalaa. Näissäkin pikku leipäsissä on mielikuvitus rajana mukaan voi laitella jos mitäkin kinkkua, sipulia, paprikaa, kanaa oikeastaa ihan mitä vain, itse olen tosin tehnyt näitä ihan perusreseptillä ja päälle vain voita, kinkkua ja juustoa. Resepti on varsin helppo ja vaivaton tehdä kuten edelläkin mainittut möttöset, resepti jälleen linkin takana.






Nämä maistuvat varsin mukavasti voin ja leikkeleen sekä juuston kera aamulla tai välipalana. Melkein kuukausi on nyt karppausta takana ja voisin tuumata mainosta lainatakseni että "vatsa on taas oma hyvää itsensä".

Kommentit

  1. Juups se on hieno tunne, kun vatsaa ei edes tunne :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä vain mukavaahan tää on ja sitten kun ei oikeasti ole tarvinnut ns. luopua mistään on vain korvannut tietyt aineet toisilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit