Sapuskaa Prahan reissulta


Niin sitä pääsi taas hyvien lihapatojen ääreen kun matka suuntautui Tsekkeihin ja Prahaan. Itse reissusta ja siitä miksi juuri nyt tuonne kerron kunhan kerkeän kuvat ja tarinan tehdä Timonin reissuissa, mutta asiaan ja niitä ruokia ja ravintoloita käymään läpi!

Ensimmäiseksi paikaksi valikoitui Prahan ehkä yksi kuuluisimmista olutkellareista U Vejvodu, lautaselle lätkähti pinaatilla, pekonilla, valkosipulilla ja pähkinöillä täytetty possun sisäfilee, ruokajuomaksi tietenkin Velkon tumma olut.


Jälkkäriksi tuli otettua "irkkukahvi" ja kakku. Yllätys olikin suuri kun irkkukahvissa ei oman maun mukaan ollutkaan viskiä! No tarjoilijaa paikalle ja kuulema heillä tehdään irkkukahvi niin että viskiä laitetaan todella vähän, jälkimmäisinä päivinä kun irkkukahvia maistoin muualla niin kyllä se viski sieltä maistui, joten nyt taidettiin näyttää lasille vain pulloa hieman korkinsuu auki!!


Hintaahan tuolle kokonaisuudelle tuli 523,9 korunaa eli noin 19€ eli ei mitenkään paha hinta vaikka ko. ravintola ei niihin halvimpiin tässä kaupungissa kuulukkaan! Suosittelen ravintolaa lämpimästi sillä ruoka on hyvää ja maukasta, eikä palvelussakaan ole valittamista vaikka hiukan paska maku tuosta irkkukahvista jäi!

Aamupäivällä piti aina käydä ottamassa pientä huikopalaa perinteisen Tsekkiläisen gulassin muodossa, joka lähes joka paikassa tarjoillaan leivän sisältä. Valitettavasti näitä paikkoja en laittanut ylös mutta suuria eroja noissa keitoissa ei ollut.


Seuraavalle päivälle olikin ravintola valittu valmiiksi puolestamme ja nyt suuntauduimme Italialaiseen tyyliin. Pöytään istauduttaan Trattoria by Giovanni nimiseen paikkaan. Listalla oli pastaa, pitsaa ja muita herkkuja mutta vastarannan Kiiskenä ja kun kerta Tsekeissä ollaan niin pysytäään perinneruuissa. Lautaselle lätkähti mehukkaat hunajayrttimarinoidut porsaan kylkipalat sekä sinappia ja hapankaalia.


Nyt voin rehellisesti sanoa että menun lupaama mehukkaat ripsit oli ihan jotain muuta! Tuo oli kyllä niin kutittamalla ylämäkeen tapettua elukkaa ettei toista ole! Maultaan erittäin hyvää mutta jos vierustoverit saa pelätä että pöytä kaatuu tai että luu lentää silmään kun ei puukko lihaan pysty niin jokin on mennyt kokilta pieleen! En suosittele! Muut kehuivat kyllä pitsojaan ja ne näyttivätkin herkullisilta. Hintaakin tuolle annokselle tuli sen verran paljon että senkään puolesta en tuota suosittele.

Tokihan sitä pitää kavillassakin käydä ja tällä kertaa tylsimyksenä menin Cafe Costaan lähellä hotelllia, aika yllättäen tuli otettua cappukiinoa ja suklaakakkua, normaali paikallinen kahvi kun tuolla on, no meillä varmaan lentokoneet lentää samalla aineella!



Oikein oli hyvää tuo kaakku ja vaikka se näyttääkin yltiömakealta niin sitä se ei ollut vaan juuri sopivan ilmava ja suklainen.

Komantena päivänä menimme U Malvaze nimiseen paikkaan, jossa olimme aikaisemmin jo käyneet olusilla ja silloin katselin jo menua ja ympärillä olevien ihmisten annoksia vesi kielellä. Lautaselle eksyi possua, tsekkiläisiä dumlingseja sekä hapankaalia. Ai että nyt oli liha pehmosta ja maut muutenkin kohillaan, ei kaukana ollut etten nuollut lautasta! Noilla leipädumlingseilla sai onneksi pyyhittyä kaiken tarpeelisen.



Jälkkäriksi tuli otettua kahvia ja omenapiirasta kermavaahdon kera! NAM!



Hintansakkaan puolesta paikka ei ole mikään hinnankiro sillä olut, pääruoka, kahvi ja jälkiruoka tuli maksamaan yhteensä 296 korunaa eli noin 10.6€ eli varsin halpaa touhua tuo syöminen tuolla on! Veikeä ja samalla minusta rehellinen piirre paikassa oli että kun laskua tuotiin sanottiin että palvelumaksu ei ole laskussa ja tarjoilija näytti laskimesta summan missä palvelumaksu on mukana, miellään tuohon muutaman kymmenen korunaa päälle laittoi!

Illalla tuli vielä käytyä ns. viihteellä ja olihan se ennen nukkumaan menoa saatava pientä suolapalaa, näitä kojuja onkin tässä kaupungissa kiitettävästi eli nälkä ei pääse yllättämään vaikka kotimatka ei pitkä olisikaan.


Hodari makkkaralla, lisukkeinaan ketsuppia, sipulia sekä hapankaalia. Makkarana oli se mausteisempi versio jonka nimeä en nyt satu muistamaan mutta suolasta, mausteista ja hemmetin hyvää!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan niin myös lomamatkat mutta viimeinen paikka ei ollutkaan se vähäisin ja tämä paikka valikoitui vain sen perusteella että nälkä oli ja satuimme kävelemään paikan ohi! U Templárú teki vaikutuksen heti sisään astuessaan, sillä vastaanotto oli harvinaisen ystävällistä. Vaihteeksi lautaselle possua ja tällä kertaa selystä, kaalia, piparjuurta, suolakurkkuja sekä sinappia.


Jälkkäriksi cappucinoa ja perinteinen hunajakakku joka oli todella herkullista!



Ja jälleen kaikki tämä plus olut niin hintaa 413 korunaa eli noin 15 euroa! Lopuksi vielä ravintolan kiitoksena pöytään kannettiin persikkasnapsit, joka oli kyllä mukava yllätys. Täällä palvelu ja ruoka oli parhainta mitä tällä reisulla eteen tuli ja jos Prahaan joskus eksytte käykää ihmeessä syömässä täällä!


Kommentit

Suositut tekstit