StreetJKL 2016


Katuruokatapahtuma StreetJKL oli nyt viikonloppuna ja intoa puhkuen sinne piti rientää. Ainakin etukäteen katsottuna kattaus näytti erittäin lupaavalta. Itse saavuin paikalle hieman puolenpäivän jälkeen ja kävelykatu oli jo täynnä porukkaa ja useammalle kojulle oli pitkä jono.



Ensin kiertelin ja katselin mitä oli tarjolla. Paljon oli erillaista perinteisestä ylikalliista muikkurovesta aina Kiinaan ja Jenkkeihin asti. Se mikä pisti silmään ja kummastutti oli ettei kovinkaan monessa kojussa ollut tarjolla ns. maistelulautasta ja kun katsoi noiden normiannosten kokoa niin ei niitä olisi jaksanut syödä kuin yhden ja sitten olisikin loppukojut jääneet maistelematta.


Ensimmäisenä menin Trattoria aukion kojulle, jossa juuri oli tuollainen maistelulautanen. Lautaselle tuli hieman tapastyylinen lajitelma kinkkuja, kasviksia, mozarellaa, jotain tahnaa ja valkosipulileipää hintakaan ei ollut kuin 4 euroa.


Olihan herkkua! Seuraavaksi kuljin itämaisen ruuan kojulle tarkemmin Kiinalaisen ja siellä kun ei ollut maistelulautasta otin pelkästään kaksi kevätrullaa toinen liha ja toinen kasvis hintaa kertyi kahdelle rullalle 4 euroa.



Olin etukäteen jo päättänyt yhden kojun jonne on pakko mennä ja se oli Ranskasta asti autollaan ajanut neiti, joka teki krepsejä eli täytettyjä lettuja! Eihän tuossa sinänsä mitään ihmeellistä ole mutta tyttö tietääkseni kiertää maailmaa tuon auton kanssa ja on kuuleman mukaan lähdössä tämän jälkeen takaisin Ranskaan. Olihan muuten tytöllä kiire itse jonotin n. 30 min ennen kuin pääsin tilaamaan ja kokoajan jono oli sellaista 20 metriä!





Otin suolaisen Krepin jossa oli kananmunaa, juustoa ja kinkkua, hintaa anoksella 7 euroa ja vaikka kuvassa se ei näytä hääppöisen kokoiselta niin oli siinä syömistä, tämän jälkeen pitikin otta pikkuinen hengähdystauko ettei aivan ähkyyn olisi tullut! joten olikin aika nauttia muusta tapahtuman ohjelmasta, sillä kadulle oli kerääntynyt paljon soittajia ja pidettiin tapahtumassa oikein kilpailukin ja valittiin Jyväskylän katutaiteilija 2016.



Viimeiseksi kojuksi valikoitui The Alexanders, jossa tarjoiltiin hamppareita, gyrosta ja se toinen löytämäni maistelulautanen. Lautaseen kuului salaatia, possua, tzatzikia ja itse tehty pitaleipä, hintaa lautaselle kertyi 5 euroa ja hyvää oli tämäkin!



Tapahtumana erittäin onnistunut ja lisää tälläisiä kaivattaisiin! Tämä elävöittää mukavasti kaupunkikuvaa ja kävelykatua! Ei moitteena vaan kehitysehdotuksena järjestäjille kuin ravintoloillekkin olisi juuri noiden maisteluannosten lisääminen, ainakin itselle tämän tyyppisessä tapahtumassa tärkeintä olisi päästä maistelemaan mahdollisimman monen kojun tuotteita ja samaa mielipidettä kuulin muiltakin! Hampurilaisen voi jakaa 4 osaan ja myydä vaikka 2 eurolla/pala tms. Mutta siis tapahtumana aivan loistava ja kiitokset järjestäjille ja kaikille ravintoloille! Ruoka oli hyvää ja tunnelma loistavan rento!

Kommentit

Suositut tekstit