Mufloni Stout 4.7%

Kaupassa käydessäni en voinut vastustaa kiusausta ostaa Laitilan panimon tuotetta, kun niin mukavasti olivat Citymarketissa oikein tarjouksenkin laittaneet. Laitilan panimon tuotteisiin olen tutustunut erään ravintolan tarjoilijan ystävällisellä avustuksella, joka monesti suosittelee minulle erillaisia oluita. Tällä kertaa siis silmiin osui Mufloni Stout. Kotiin päästyäni olut hetkeksi jääkaappiin viilentymään ja tuoppi valmiiksi.

Väri: melkeimpä musta.

Tuoksu: mieto, hieman mielestäni myös ruosteinen.

Maku: paahtunut, jopa hiukan palanut, makeahko, hieman karvas, kuitenkin hyvin ohut, jopa vetinen.

Loppulausumana täytyy myöntää että hiukan petyin siihen miten miedon makuinen olut oli, olisin kaivannut hiukan enemmän paksuutta ja mallaksen makua mutta kaikin puolin kelpo olut. Voisin kuvitella sopivan hyvin liharuokien kanssa, esim. joulupöytään kinkun seuraksi.

Kommentit

  1. Maistelin kanssa tota tummaa sarvipäätä ja täytyypi myöntää, että ensitapaamisen perusteella meistä tuli ihan hyvät ystävät. Varsinkin tällä hinnalla. Vajaa euro tästä pikkunaposteltavan alasjuoksuttajasta ei ole lainkaan liikaa.

    Muuten voin allekirjotella aika pitkälle sun näkemykses mausta, mutta karvautta (ainakaan häiritsevää) ei meikän makuelimet tästä stoutista löytäny. Vetisyyttäkään en ihan ekalla purasulla osta...Ihan kelpo kaveri kaikenkaikkiaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit