maanantai 22. maaliskuuta 2010

Kakkua kaikille

Niin se suku sikiää ja velipuoli sai kauniin tyttölapsen onneksi olkoon! Kuinka ollakkaan sain pyynön tulla tekemään juhliin elikkäs ristiäisiin täyskärit ja voileipäkakut ja sehän passaa vallan mainiosti. Ylpeiden vanhempien toiveita kuunnellen valikoimaan syntyi kaksi vaaleanpunaista täytekakkua sekä liha - ja kalakakku.

Touhu oli aloitettava aikaisin koska valmisteluja ei ehtinyt tekemään päivää aikaisemmin, sillä tilathan eivät olleet käytössä perjantaina. Joten kukonlaulunaikaan ylös ja nokka kohti juhlapaikkaa. Täytyy sanoa että onneksi tilat olivat mitä mainioimmat sai työskennellä täysin varustetussa suurtalouskeittiössä. Niin mutta asiaan eli tuotteisiin! Alkuun tietenkin paistettiin kakkupohjat ja niiden maatessa uunissa leikeltiin leipää voileipäkakkuihin.
 


Kakkupohjien valmistuttua ne saivat hetken jäähtyä ja paiston sekä jäähtymisen aikana ehtikin sopivasti täyttää voileipäkakkuja, jotka saivat täytteekseen kraavilohta, kinkkua sekoitettuna tuorejuustoon ja kermaan. Kakkujen kostutus tehtiin lihaliemellä ja kalaliemellä.




Voileipäkakkujen tekeentyessä kylmiössä joutuivat hellään käsittelyyn täyskärit, jotka saivat täytteekseen vaniljalla maustettua kermaa sekä vadelmahilloa. Pohjat kostutettiin vaniljalla maustetulla apelsiinimehulla.
Niin alkoi muodostua maittava ja näyttävä kokonaisuus. Myönnettävä on että taidot ovat hiukan ruosteessa mutta muuten tämä on kuin polkupyörällä ajo, kerran sen opettelee aina sen osaa. Päällensä täyskärit saivat vaaleanpunaisen kuorrutteen ja marsipaanista ja sokerista tehtyjä ruusuja sekä muovisen pienen vauvan. Voikkarit taas saivat ulkoasun tuorejuustosta, kurkusta, paprikasta, tomaatista, kinkusta ja lohesta.



Jokainen päättäkööt itse onko lopputulos näyttävä vai ei, itse en ihan ole tyytyväinen ulkonäköön mutta kyllä kakut juhlaväelle kelpasi ja hyvin kelpasikin ja vaikka itse sanonkin niin maukkaita olivat. Eikä ole vielä ainakaan tullut soittoa että olisi maha sekaisin :)

1 kommentti:

  1. No onhan nuo aika pirun komian näkösiä! Varmasti makukin oli erittäin suunmyötäänen.

    VastaaPoista