Sapuskaa Kotkasta


Toinen ns. kesälomareissu suuntautui Kotkaan ja siellähän oltiin itseasiassa Scorpionsin takia joka esiintyi Haminassa mutta siitä reisusta tulee juttu sitten Timonin reissuihin. Reisussakin on syötävä, vaikka hyvän vasikan sanotaan elävän juomallakin! Majoitus meillä oli Karhulassa ja paikalllisten ihmisten neuvomana menimme pienen eksymisen ja harhailemisen jälkeen Martina nimiseen ravintolaan. Nyt voi sanoa että etsiminen ja kysyminen kannatti, jos edellisellä kerralla sain parhaan hampurilaisen mitä olen syönyt niin tässä oli paras pitsa mitä olen koskaan maistanut! Otin listasta Diavolon jossa oli pepperonia, tuoretta chiliä, punasipulia ja oreganoa, itse kun vielä repi tuoretta basilikaa päälle niin avot!

















Perinteisesti Virossa on tullut otettua "aamupalaksi" kakkua ja olutta mutta miksi ei Kotkassakin! Eli Cafe Laiturista tarttui matkaan marjakakku ja olut!
















Ihan ei tuollakaan koko päivää pärjää ja aikamme kun kierreltiin ja nälkä yltyi niin tylsästi Rossoon! Kyllä ihan ketjuravintolaan, tosin nyt tulee kehuja! Alkusalaatti oli maistuva varsinkin eri öljyjen ja balsamikon kanssa! Ruuaksi tuli valittua Mixed Grill, joka piti sisällään possun ulkofilettä, broileria, chorizoa, savustettua punajuurta, ranuja, yrttejä ja sitruunavinegrettiä ja olihan se hyvää! jos jotain oikein hakee niin punajuuret oli kokki pikkaisen päästänyt tumman puoleiseksi mutta muuten erittäin jees! Rosso nosti pisteitään minun silmissä.

















Lopuksi vielä erikoismaininta Soittoravintola Karoliinalle, erittäin hauska palvelu, laadukas olutvalikoima ja aivan loistava miljöö missä sitä nauttia! Tännne kannattaa tulla käymään!
















Minkä tähe? No yhen tähen!


























Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämäkin iloittelu mutta Kotka on hieno kaupunki jossa kannattaa mennä käymään jo ruuankin takia!

Kommentit

Suositut tekstit