Juhannuksen apetta

Pelkällä juomalla tämäkään vasikka ei elä ja kyllähän se grillaus ja hyvä ruoka kuuluu olennaisesti juhannukseen. Tällä kertaa juhannus suuntautui Reposaareen ja siellä Siikarannan leirintäalueelle, itse paikasta ja alueesta juttua erikseen Timonin reissuissa.

Sen verran että alueelta löytyi kaksi grillikatosta ja yksi savustuspaikka, grillin katokset olivat ok mutta itse grillit aika surkeita, toisen ritilä oli niin iso että se piti taivuttaa mutkalle ennen kuin se mahtui grilliin ja toisessa ritilän virkaa näytti toimittavan rappurallinpätkä mutta nämä nyt olivatkin ainoat moitteet paikasta.

Ekana päivänä grillattiin makkaroita ja lankkupihvi, jonka olin ostanut Lidl:stä, lisukkeeksi grillisalaatteja, kesäkurpitsaa ja suolakurkkuja. Riitti iltapalaksi vallan mainiosti.



Oli kyllä positiivinen yllätys tuo lankkupihvi, vaikka valmismarinaadissa olikin. Perjantaina ruokalistalla oli kananrintafileitä hieman tulisella cajun-mausteella höystettynä, legendaarisia grillitassuja, halloumia, kesäkurpitsaa, porkkanoita, uusia perunoita, grillisalaatteja ja suolakurkkuja.



Hiemanhan noista tummia pääsi tulemaan, mutta nyt voin reilusti syyttää välineitä!
Lauantaina tuli käytyä syömässä Gastropub The Merry Monkissa, vanha tiilirakennus, joka on kuulema toiminut aikoinaan sillivarastona! Miljöö oli enemmän kuin kohdallaan ja palvelu pelasi vallan mainiosti!






Listalta valikoitui Open burger hauesta, joka valintana oli minulle varsin yllätyksellinen, sillä nyt puhutaan kaverista joka a) ei ole koskaan tilannut ravintolassa kalaa ja b) ylipäätään ei juurikaan syö sitä kalaa!


No nyt oli kyllä burgeri kohillaan!! Jos kala maistuisi aina tuolta voisin syödä useamminkin ja mikä parasta tämä rohkaisee kyllä tilaamaan kalaa uudelleen ravintolassa! Kyytipojaksi tuli otettua ravintolalle Ruosniemen panimon tekemää Räpsöö Pride Extra Special Bitteriä, joka toimi purilaisen kanssa mainiosti! Tänne kannattaa tulla syömään vaikka vähän pidemmänkin matkan päästä!

Kommentit

Suositut tekstit