Frans & Sandra maistelumenu

Harvoin tulee tällaisia otettua ja tavallaan ei nytkään sillä ruoka tuli valmiina pöytään. Kyseessä Frans & Sandran maistelumenu, johon on koottu makumatka rankalaiseen maailmaan ja on tarkoitettu jaettavaksi kahdelle tai useammalle henkilölle. Annokset olivat kyllä sen verran isoja, että kyllä tuosta olisi riittänyt kolmelle ja vähän pienemmällä nälällä varustettuna jopa neljälle.
Alkulankku sisälsi ilmakuivattua kinkkua, salamia, ylikypsää ankkarilletteä, kauden salaattia ja Maalahden limppua kirnuvoin kera. Alkuperäiseen annokseen olisi kuulunut vielä etanat mutta hintapoliittisesta syystä ne olivat meidän annoksista pois, joka ei kyllä haitannut makukokemusta, vaikka etanoista tykkäänkin.




Päälankulla tarjottiin Porsaan sisäfilettä, kanaa & vuohenjuustoa ja jättikatkaravun pyrstöä & mustekalaa. Lisukkeina mustaleima Emmental-perunagratiinia, lohkoperunoita ja punaviinikastiketta.




Olipas muuten herkkua! Maut oli kohillaan, ja kuten edellä todettu annos oli vähintäänkin riittävä. Annokset käytiin läpi ennen niiden tuomista pöytään ja palvelu oli muutenkin ystävällistä ja hyvää!

Kommentit

Suositut tekstit