Ravintola Kissanviikset

Niin sitä pääsi taas haisemaan seminaarille ja sen kunniaksi syömään ravintola Kissanviiksiin. Joka mielestäni lukeutuu niihin harvoihin Jyväskyläläisiin ravintoloihin joista voi sanoa että siellä saa gourmeeta.
Nyt varsinkin kun ei tarvinnut itse huolehtia siitä maksupuolesta niin ajattelin että en ota sitä perinteistä etanat alkuun ja nautaa pöytään vaan ihan jotain muuta.

Akuruokana toimi vuohenjuusto-sipulikeitto, joka oli vallan mainiota ja erikoista siihen kirkkaaseen sipulikeittoon verrattuna. Kermaisen pehmeä eikä vuohenjuusto tahi sipuli hyppinyt yli maun puolesta.


Pääruuaksi otin Poronfileetä, jossa oli puolukka-riistakastiketta, hunaja-yrttijuureksia ja kanttarelliperunagratiinia, puolukasta en ole koskaan kauhiasti tykännyt mutta kastikkeessa toimi kuin se kuuluisa junan vessa (vai toimiiko nekään VR:llä enää?) Maut oli muutenkin niin kohillaan että heikompaa hirvittää.



Ja mikäs sen kunnon aterian kruunaisi kuin kunnon jälkiruoka, joka oli Créme brûlée punaherukkasorbetilla. Ilo oli huomata että kuten asiaan kuuluu ja paremmissa paikoissa ruukataan oli jälkkäriin käytetty aitoa vaniljaa.




Kokonaisuudessaan jälleen aivan loistava kattaus ja makuelämys, ainut mistä  voisin rokottaa niin se että olimme tilanneet ruuat etukäteen mutta silti pöytiin tuotiin ruoka hämmästyttävän eri aikaan, tosin tämä miinus on lähes olematon muuten palvelu ja ruuan taso oli kyllä ensiluokkaista.

Kommentit

Suositut tekstit