Gurmeeta moottoripyöräillen


Aina ei tarvitse olla hienot puitteet tai täysvarusteltua keittiötä että saadaan gourmeeta, tämän todisti Latoajossa eräs ystävällinen mökkikunta! Ja anteeksi nyt ihan pirusti mutta kun allekirjoittanutta on siunattu maailman huonoimmalla nimimuistilla niin tämän mökkikunnan pääkokkin nimi ei vieläkään ole kovalevyllä! Eli jos joku sen muistaa niin kertokaa!

Kaverihan ei siis ole kokki vain ainoastaan hurahtanut tähän kokkaamiseen kuten minäkin, nyt vain kaikki tavara katiloista, kaasulevyistä ja muista härpäkkkeistä lähtien on tuotu paikalle moottoripyörällä. Mutta ensin oli tarjolla perjantaina lettuja by Mika ja Pipsa!



Suuri kiitos letuista ja muutenkin hyvästä seurasta!










Tämän jälkeen siirryttiin tuolle ensiksi mainitulle mökille, eli siis hiukan takaperoisesti ensin jälkkäri ja sitten pääruoka.



porkkanat, sipulit, parsat, makkarat ja possut ihanasti padassa!









Voe kiesus että oli hyvää! Tämä kokki osaa asiansa ja onneksi vielä antaa hyvän kiertää! Lauantaina olikin vuorossa perinteinen vierailu Kurikan aboriginaalien luona saunomassa ja syömässä! Tarjolla oli maittava leipäjuustosalaatti ja kananuijia sekä jälkkäriksi Tom Collinnsit.






















Suuri kiitos jälleen kerran Kari ja Maria kun haette ja kuskaatte pöljää sekä jaksatte kestiä! Harvoin kokkareissa ihan tälläistä on! La iltahan siinä meni erinnäisiä nautintoaineita maistellessa ja sitten olikin aika siirtyä jälleen tuolle ihmeelliselle mökille, jossa pata pysyy aina kuumana! Omatunto hieman soimasi kun ei näistä herkuista mitään pyydetä, niin ajattelin että tarjoan auttavan käteni edes ruuan valmistukseen ja niin sitä pääsi osallistumaan pilkkomiseen ja yms. tuiki tärkeään hommmaan. Tälläkertaa ruokana oli täytettyjä lettuja ja täytteenä toimi kanapata, jossa oli sipulia, kookosmaitoa ja erinnäisiä muita mausteita!


Raaka-aineet, porkkanoiden oli tarkoitus tulla juustofonduuhun, joka meni pikkasen pipariksi.









 


"Salaattina" raakaa murskattua kaalia!









 


Siinähän se käärö onkin!












Ei voi kun jälleen kerran kiittää ja kumartaa kaikkia mukana olleita aivan mahtavista tarjoiluista ja huolenpidosta! Sanat eivät oikeasti riitä kertomaan! Itse latoajosta tulee tarinaa sitten Timonnin reissuihin!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit