Suklaakakku

Harvoin tulee tehtyä jälkiruokia mutta jostain syystä nyt innostuin ja vieläpä suklaisesta sellaisesta. Minä kun en suklaastakaan erityisemmin välitä. Mutta entisenä kondiittorina mielenkiinto kakkuihin on suuri ja jos vain oivan konditoria-kahvilan löydän, joita ei Suomessa juuri ole niin kakkupalanen iskeytyy lautaselle varmasti.
Kakkuhan on helppo kuin mikä aineksina toimii voi, suklaa, kananmuna ja sokeri. Eli 100g voita, 300g suklaata (itse käytin 50%) ei tule liian suklainen, 6 munaa ja laitoin ruokalusikallisen sokeria, muukin  makeutusaine käy.
Ensin sulatetaan voi, siihen lisätään paloiteltu suklaa ja sekoitetaan kunnes se on sulanut ja sitten kattila jäähtymään. Erotellaan keltuaiset munista ja vatkataan makeutusaineen kanssa keltuaiset vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset myös kovaksi vaahdoksi. Nyt lisätään suklaavoiseos keltuaisiin ja 1/3 osa valkuaisvaahdosta myös ja sekoitetaan kunnolla. Viimeiseksi sekoitetaan varovasti nostellen loput valkuaisvaahdosta seokseen, voi jopa jättää vaaleita raitojakin.
Niin uunihan on toki laitettu jo heti alkumetreillä lämpenemään 200 asteeseen. Taikina pläjäytetään leivinpaperilla vuorattuun kakku- tai uuni vuokaan ja paistetaan komeutta 20 min. Jos haluaa kakusta "kosteamman" niin 10 min ja lämpö alas 150 asteeseen ja siellä 10-15 min. Itse laskin lämmön ja olipas muuten herkkua kaakkua.
Lopuksi vielä vaniljavaahtoa pintaan niin kyllä kelpasi ja olisi voinut tarjota paremmissakin piireissä. Toimi myös lämpösenä kylmän maidon kanssa mutta parani vain kun piti yön yli jääkaapissa jolloin kakusta tuli kiinteämpää.

Kommentit

Suositut tekstit