Possun polvea, olutta ja olutta

Aikoinaan mainitsin tästä Saksan lahjasta Suomelle eli Lidlistä ja sieltähän saa vaikka mitä herkkuja. Nyt oli koppaan pudonnut possunpolvi ja mietiähän sitä piti mitä sen kanssa tarjoisi. Kun nyt itseäni jonkinlaiseksi karppaajaksi voin kait kutsua niin lisukkeet valittiin huolella, mutta jälkiruoka tehtiinkin kaikkia karppauksen periaatteita sortaen.

Eli pääruuaksi oli tuota sian käpälää ja oluessa marinoituja yrttijuureksia, näitä juureksia olen tehnyt ennenkin mutta hiukan eri tavalla.

Possua ja yrttijuureksia olutkastikkeella:

Possunpolvi
2 porkkanaa
Pala selleriä
2 pientä naurista
1 lanttua
tavallista- ja punasipulia
valkosipulia
pippuria, paprikajauhetta, suolaa
kourallinen tuoretta basilikaa ja rosmariinia
n. 1 dl lihalientä
Sandelssin tummaa olutta

Elikkä juurekset pieniksi ja paistoin tilkassa voita niitä ensiksi, yrtit ja mausteet joukkohon ja pikku pyöräytys. Tämän jalkeen pataan meni lihaliemi ja olut. Uuni oli lämmittänyt ihteensä sellaseen 150 asteeseen ja sinne paistinpannu muhimaan ilman kantta. Siellä ne sai muhia noin 10 minuuttia. Tämän jälkeen sai sika mennä uuniin ja juureksille kansi pääle. Sika kun oli jo ystävällisesti Sakasan maalla paistettu valmiiksi ja vaati vain 30 lämmityksen. Tämän jälkeen juurekset pois uunista ja lämpö uunissa tuonne 250 asteeseen ja korventaa sikaa niin että nahkasta tulee rapsakka.



Ei tuosta voi kun kehua itteensä sen verran makoisaa oli tämä satsi. Polvessa olikin yllättävän paljon lihaa mussutettavaksi, siitä kun söi kaksi ja vielä jäi tähteitäkin.

Jälkkärin resepti tuli suoraan telkkarista, sillä kerrankin oli tv:stä tullut jotain laatuohjelmaa nim. Nautintona olut ohjelman sivuilta löytyy vaikka mitä herkkuja. Reseptiä pikkasen soveltaen mutta herkkua oli.

Banaanit olutsiirapilla:

1 dl ruokosokeria
2 banaania
Tummaa olutta (Murphy's Stout osui kohdalle)
Vanilijavaahtoa (alkuperäisessä vaniljajäätelöä)

Vaniljakastike vaahdoksi ja laitoin sen pakkaseen. Sokeri paistinpannulle jossa se saa sulaa mutta älä päästä palamaan. Olutta loraus perään kun sokeri on sulanut (lisää olutta jos seos liian tahmeaa) Banaanitkin heti perään ja voitele banaanit olutsiirapilla kypsäksi. Lautaselle pari banaanin puolikasta ja olutsiirappia sekä vaniljavaahtoa.


Ei ehkä näytä nuo banaanit niin houkuttelevilta mutta jumalauta minkä makusia!! nyt ylätyin jopa itsekkin. Varsin raskas ateria mutta suosittelen kokeilemaan varsinkin tuota jälkkäriä se vei kielen mennessään ja kunnon karppaajahan käyttää jotain korviketta tuossa makeutusaineena.

Kommentit

  1. Polvi!! Ihanko JKL:n Lidleistä löytyy? Mäkin haluun!

    VastaaPoista
  2. Juu kyllä tuo Keljon Lidlistä löyty! Tosin oli joku teemaviikko kun ostin ja laitoin pakkaseen odottelemaan parempia aikoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit